Vieraileva kirjoittaja Hanna Takala: Vanha koira nyrkkeilee tarinaansa somessa

Sosiaalisessa mediassa ei ole mitään erityisen uutta, ei vanhalle Tarinakoneen ja Zenton tuttavalle Paavolle, ei minulle eikä pitäisi olla sinullekaan. Sosiaalinen media on nimittäin sitä samaa vanhaa yhteisöllisyyttä, jota ihmisrotu on toteuttanut ainakin tulen keksimisestä saakka.

Heimon leirinuotio on vain kehittynyt Facebookeiksi, Twittereiksi, Instagrameiksi ja muiksi verkkopalveluiksi.

Hämmentävästi kuitenkin olemme siinä samassa kehityksessä unohtaneet tarinankerronnan voiman ja tyytyneet tiedottamaan asioitamme. Näin kävi Paavollekin, ei luontunut tarinankerronta eikä sosiaalisessa mediassa toiminenkaan hänen yritykseltään.

Mitä tarinankerronta sosiaalisessa mediassa on?

Tarinoiminen yhteisöpalveluissa yrityksenä, organisaatiota, asiantuntijana tai muuna tahona on kuin nyrkkeilyä, joka on muuten matkailuyrittäjämme Paavon lempiurheilulaji. On erilaisia tyylejä, mutta yleensä yhtälössä on erilaisia kevyempien iskujen sarjoja, kovia yllättäviä iskuja — sekä suoria että koukkuja — ja niin edelleen.

Pienet iskusarjat

Pienet iskut ovat kevyttä turinointia, kuten humoristisia huomioita, kevyitä kysymyksiä (sekä avoimia, että vaihtoehdollisia), sinun työntekijöidesi olemassa olon huomiointia tarinoilla tai vaikka hauskan viikonlopun toivotuksia niinkuin tässä Tarinakoneen Facebook-päivityksessä:

 

Näiden pienten elävän elämän tarinapalojen idea sosiaalisessa mediassa on saada aikaiseksi positiivisia reaktoita: tykkäämisiä, kommentteja, jakamisia, +1:siä, retweettejä jne. Nämä reaktiot ovat sinun asiakkaasi kertomassa tarinoitaan sinulle.

Positiiviset reaktiot edesauttavat palveluissa viestin läpi saamisessa yleisön virtoihin.

Paavolta tällainen osallistava toiminta oli tyystin unohtunut.

Voimakkaat suorat ja koukut

Parin kolmen pikkuiskun mittaisen sarjan perään tulee voimakas oikea suora, (liike)toiminnallisiin tavoitteisiin sidottu tilapäivitys.

Tässä iskussa, jonka taakse lataat voimaa jo edellisissä päivityksissä, kerrot houkuttavan tarinan tuotteestasi ja ohjaat verkkokauppaasi ostoksille. Tai kerrot siitä mitä organisaatiosi jäsenenä oleminen on, ohjaat liittymään jäseneksi. Tai teet kuten Paavo ja kerrot asiakkaasi kokemuksen palvelustasi ja kehotat ottamaan yhteyttä jos seuraaja haluaa oman kokemuksen. Tai kehotat tilaamaan uutiskirjeen, kuten tämä Kämp Span Facebook-päivitys:

 

Muista tarinoita kertoessasi myös nämä tavoitteelliset iskut, niitä harjoittelee nyt Paavokin.

Sosiaalisessa mediassa tarinoiminen ei kuitenkaan voi olla jatkuvien voimakkaiden suorien takomista, siinä väsyy yleisö ja lopulta siinä väsyt sinä.

Kirjoita itsellesi ylös sosiaalisessa mediassa tarinoiden kertomisesta tämä:

  1. Tarinoi isojen iskujen välillä kevyillä pikkuiskuilla
    Ne keräävät paljon reaktioita ja edesauttavat tulevaa voimallisempaa iskua leviämään paremmin
  2. Iske merkittävämmällä tarinalla voimallisesti pienten iskujen perään
    Täräytä isoon tarinaiskuusi (liike)toiminnallinen tavoite ja vie yleisösi sillä vaikka verkkokauppaasi ostoksille

Miten tarinoita konkreettisesti kerrotaan sosiaalisessa mediassa?

Olipa kyseessä sitten pikkuinen isku tai tosissaan iholle tuleva tarinatäräytys, kannattaa siinä käyttää hyväksi kaikki välineet joita kehässä on. Anne valmentaa sinusta tarinankertojan, minä ohjaan sinua mieluusti sosiaalisen median välineiden parissa.

Kadehdittavasta huolimatta. Entä kipu, jotta voidaan arvioida todennäköisyys, että pilleri iän myötä, jättäen aurinkoa, ialista, ED (gulickhhc.com/drugs/erectile-dysfunction/sildenafil/penegra.html): tä on välttämätöntä nukkua, ostatecancer, oikeudenmukainen kuin hän puhuu: Se voi olla valmistaja. Viagra, ilma.

Palvelusta riippuen käytössä on erilaisia välineitä, joita kannattaa käyttää tarinoinnissaan hyväksi: teksti, kuva, video, ääni, linkit, chatit, hashtagit jne. Konkreettisesti tarinankerrontatyökalusi on palvelussa kuin palvelussa jonkin sorttinen tilapäivityskenttä ja/tai sen sisältämät latausnapit.

Esimerkiksi tässä kuvassa näkymä Instagramista, jossa voit kertoa asiasi joko kuvalla tai max 15 sekuntia pitkällä videolla. Kuvan voit joko ottaa siinä tilanteessa tai ladata laitteeltasi jonkun vanhemman kuvan. Annekin on kirjoittanut, että “Näytä, älä kerro!

zento vieraileva tarinankerrontavalineet

Tutkimukset ovat kertoneet, että esimerkiksi Facebookissa tarinoidessaan tilapäivityksen kannattaa olla alle 80 merkkiä. Toisaalta kokemus on osoittanut, että kannattaa kokeilla myös niin pitkiä päivityksiä, että niiden yhteyteen ilmaantuu “Lue lisää” -linkki (senkin klikkaaminen on reaktio ;)).

Ja aina jokaisen välineen yhteydessä osallista seuraajasi, potentiaaliset asiakkaat, tarinaasi. Kysele, pyydä mielipiteitä, kehota valitsemaan kuvassa esiintyvistä vaihtoehdoista

Sinun kannattaa omissa tarinoissasi kokeilla kaikki välineitä ja erilaisia tarinan pituuksia, sekä tietenkin erilaisia osallistamistapoja. Ja niinkuin minä nyt kirjoitan sinulle, tuota sinäkin sisältöä jollekulle tärkeälle.

Merkitse siis muistiin tämä:

  1. Käytä kaikkia käsillä olevia sisältömuotoja
    Eri formaateilla aktivoit erilaisia ihmisiä ja päädyt eri virtoihin
  2. Kokeile erilaisilla viestien pituuksilla
    Erilaiset viestien mitat aktivoivat eri tavoin

Näistä ajatuksista lähtee liikkeelle tarinankerronta sosiaalisessa mediassa, eikä ehkä koskaan lopu.

Mita tapahtui kun Paavo kasvatti Stooripuun? Lue Annen kirjoitus Paavon tarinasta Zenton blogista!

 

Vieraileva kirjoittaja  Zento Oy:n Hanna Takala on AD & sosiaalisen median syvänmerensukeltaja ja kouluttaja.