Miten Tarinakone syntyi?

Se oli syksyä 2006, aurinkoinen päivä mutta huono ilma kuten Suomessa joskus voi olla. Istuin 3T-ratikan takaosassa Helsingissä. Olin työskennellyt melkein vuosikymmenen tv- ja elokuvatuotannoissa erilaisissa työrooleissa, mutta nyt minulla oli vahva tunne siitä, että minun pitäisi tehdä jotain muuta.

Mutta mitä?

Myöhemmin ymmärsin miksi istuin vaunussa 3T. Siinä ovat kaikki tarinan peruselementit: kolmen näytöksen rakenne, alku, keskikohta ja loppu ja lisäksi T viittaa niin tunteeseen, tarinaan kuin toimintaankin. Ja saattoipa tuo 3 liittyä myös siihen, että tuossa kohtaa elämänpolkuani minulla oli kolmenkympin kriisi.

Punainen lanka 

Sitten löysin yllättäen pienen punaisen villalangan viereiseltä penkiltä, ja aloin ajatuksissani kietoa sitä sormieni ympärille. Jossain kohtaa langan loppuessa havahduin ajatuksistani ja siinä se oli, pieni punainen lammas, joka tuijotti minua.

Se oli Tarinalammas, kuten tuo minulle myöhemmin kertoi. Tästä hassusta ja hiukan kiukkuisesta punaisesta lampaasta olisi tuleva pomoni.

Huomasin, että sinä olit siellä raitiovaunussa myös. Tämä ei ollut vain minua varten, tämä oli meitä molempia, meitä kaikkia liiketoiminnan parissa toimivia varten!

Tarinalammas alkoi puhua maailman muuttumisesta ja ongelmista, joita kohtaamme yritysten elämässä. Se kertoi, miten tarina ja tunne olivat jääneet sivuun bisneksessä. Kuten lampaat, nämä asiat olivat aliarvostettuja, syrjittyä tunne  ja tarinahömppää.

Se kertoi, että erityisesti meillä Suomessa ei oltu osattu ottaa vakavasti tarinan ja tunteen voimaa liiketoiminnassa. Olemme samistelijoita, lammas määki vihaisena.

Tarvitsemme pehmeyttä kun maailma digitalisoituu, lammas jatkoi rauhallisemmin. Sitä tarinat tekevät, pitävät mailman inhimillisenä, se totesi.

Ajattelin, että  olen menettänyt järkeni: tuossa on lammas, joka kertoo minulle miten pysyn ihmisenä. Mutta loppujen lopuksi, olin valmis tähän uuteen seikkailuun, hauskanpitoon ja hullutteluun.

Tarinakone

Uteliaisuuteni oli herännyt, tahdoin tietää mitä on tuo tulevaisuuden tarinakerronta? Ja miten draamallisen tarinankerronnan voi valjastaa liiketoiminnan muotoilun käyttöön? Tunsin, että tässä voisin olla monelle yritykselle avuksi.

Oli aika uudenlaiselle tarinan hyödyntämiselle, tarinallistamiselle, asiakaskokemuksesta tuli muotoilla erottuva tarinakokemus!

Lähdin Helsingistä ja seurasin tuota punaista lankaani, fiktiivistä firman pomoa Tarinalammasta Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriopintohin.

Ja 2008 perustin Tarinakoneen ja aloitin yhteistyön palvelumuotoilijoiden kanssa luodakseni uuden menetelmän tarinallistamisen eli tarinalähtöisen palvelumuotoilun.

Ja kuten tarinoissa on tapana sanoa, loppu on historiaa. Ja tähän lisäisin, että vielä suuremmiltä osin tulevaisuutta. Ehkä sinun tulevaisuuttasi, kun otat tarinallistamisen käyttöön omassa liiketoiminnassasi?

Tarinalammas on kiteyttänyt oman viestinsä seuraavaan kolmeen kohtaan:

 

  • Lopeta samistelu! Luo asiakkaalle erottuva tarinakokemus.

  • Hiukan mustan lampaan sielua! Kulje omia polkujasi.

  • Tarinavilloja! Pehmeyttä, hulluttelua, persoonaa! Tee bisneksen laitumille rohkeasti elämystä.

 

 

 

Olet lämpimästi tervetullut mukaan minun ja pomoni Tarinalampaan matkaan. Tarinallistaminen eli tarinan kautta muotoilu on osa kuluttamisen muutosta, kohti kestävämpää maailmaa, jossa kokeminen on tärkeämpää kuin omistaminen.