Museoiden näyttelyt heräävät henkiin elokuvallisen tarinankerronnan avullaMuseoiden työryhmät ovat tekniikan kehittyessä alkaneet muistuttaa yhä enemmän elokuvien tuotantoryhmiä. Käsikirjoittajia on hyödynnetty jo pidemmän aikaa näyttelyiden toteuttamisessa. Tarinallistaja voi olla museoille suureksi avuksi. Tarinakoneen asiantuntemus televisio - ja elokuvatuotannoista on osoittautunut hyödylliseksi museoiden näyttelyiden ja äänipolkujen toteutuksessa. Tuotteet ja palvelut museoille:Tarinallistetut näyttelykonseptitTarinallistettu näyttelykonsepti on näyttelyn suunnitelma, johon on kirjattu näyttelyn tarinallinen kehys. Konseptia kuvailevaan kansioon kirjataan myös kuvaus siitä, miten tarina tulee näkyväksi näyttelyn toteutuksessa. Näyttelykonsepti on uuden näyttelyn lähtökohta. Näyttelykonseptista voidaan kirjoittaa käsikirjoitus, joka on tarkka suunnitelma näyttelyn tarinasta ja toteutuksesta. Ota yhteyttä niin keskustellaan miten voisin olla teidän näyttelykonseptin suunnittelussa avuksi. NäyttelykäsikirjoituksetNäyttelykäsikirjoitus on tarinallisen näyttelyn suunnitelma. Käsikirjoitus on suunnitelma sekä tarinasta että toteutuksesta. Tarinakoneen tuottama näyttelykäsikirjoitus on tiedollisen aineiston muokkaamista tarinalliseen muotoon. Tarinakone suunnittelee sekä perusnäyttelyiden että verkkonäyttelyiden käsikirjoituksia. Äänipolkujen käsikirjoituksetÄänipolku on äänen avulla kerrottu opastettu kierros. Tarinakoneesta voit tilata äänipolun käsikirjoituksen. Tarinakoneen yhteistyökumppaneista löydät myös äänipolun tuottamiseen ammattilaiset. Museoiden näyttelytoimintaan liittyvät kehittämispalvelutOnko sinulla erityinen tarinallistamiseen liittyvä haaste, jonka ratkaisemiseen tarvitsisit tarinallistajan apua? Tarinakoneesta voit tilata apua myös näihin tilanteisiin. Tilaa ilmainen konsultointi siitä mitä tarinallistaminen sinun tapahtumaasi toisi! |



