Julkaistu 10.01.2019

Se on loikka ja uutta vuotta ystävät!  Se on uudet villat, uudet tarinat ja ensimmäisen niittyvillan aika.
Tarinavillat, niittyvillat ja vierasvillat ovat osa Tarinakoneen uutta blogisarjaa. Tästä kerroimme loppuvuodesta 2018.
Niittyvilla on aina jotain kentällä koettua ja opittua, oivalluksia jotka ovat syntyneet matkan varrella tekemisen kautta Tarinakoneen asiakasprojekteissa ja tarinapajoissa ympäri Suomea.
Yksi asia minkä olen pistänyt merkille laitumilla loikkiessani, että usein tarinan hyödyntämistä lähestytään edelleen pelkästään tarinan kertomisen näkökulmasta.  Usein päädytään puhumaan yritystarinasta kun pohdimme tarinan hyödyntämistä.
Erityisesti matkailussa ja laajasti ottaen aloilla, joilla elämäyksen merkitys on korostunut on kuitenkin aika siirtyä tarinan kertomisen lisäksi tarinallistamiseen eli tarinakokemuksen tuottamiseen asiakkaille.
Tähän liittyy myös ero yritystarinan ja tarinallistamisessa käytettävän ydintarinan välillä. Yritystarina on yrityksen oma tarina, tyypillisesti ikään kuin taustatarina, jolla kerrotaan miten yritys sai alkunsa ja miksi tätä palvelua / tuotetta valmistaa juuri tämä yritys, mikä on yrityksen missio.
Kun taas tarinallistamisessa käytettävä ydintarina laaditaan ikään kuin välineeksi yrityksen toiminnan muotoilemiseen koettavaksi ja osallistavaksi tarinaksi. Näin olemme hienosti sanottuna siirtyneet koko yrityksen toimintaa koskevaan strategiseen muotoiluun.

Lue myös uusimmasta Ikkunapaikka -lehdestä Annen mielipidekirjoitus aiheesta, siitä miten tärkeää matkailualalla on tarinan kertomiseen lisäksi myös rakentaa ikimuistoisia tarinakokemuksia.


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.
Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 
Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »