Tarinavilla – tarinallistaminen hoivatyössä?

Bäää! Tervetuloa uuden tarinavillan pariin. Tarinallistamisesta on hyötyä myös hoitoalalle. Keväällä loikkasimme kouluttamaan etänä hoiva-alan väkeä Savossa tarinallisuus – ja kirjallisuusmenetelmien käytöstä.

Näissä päivissä opeteltiin tarinallistamisen osalta erityisesti asiakkaan tarinapolun rakentamista hoitotyön näkökulmasta. Suunniteltiin tarinateot, joita lähdimme sitten kokeilemaan käytännössä ennen seuraavaa koulutuskertaa.

Toisella kerralla perehdyttiin käytännön harjoitusten avulla myös muihin kirjallisuus – ja tarinallisuusmenetelmien käyttöön hoitotyössä.  Menetelminä avoin tarina, tarina esineestä, muistosta elokuvaksi, kolmen kuvan tarina, mielikuvitusmatka ja jatkettu tarina.

Hoivatyössä on käytetty tarinallisuutta jo pitkään, mutta myös pidemälle viety tarinallistaminen, tarinalähtöinen palvelumuotoilu voi tuoda toimintaan punaista lankaa, selkeyttä – inhimillisyyttä, parempaa palvelua.

 

 

Tutustu myös seuraaviin pehmeisiin vinkkeihin

Keski-Suomen Muistiyhdistys Ry – muistelukortit ja Muikkulaatikko (löytyi sivun alalaidasta).

Keski-Suomen Museon Puutarhatarinoita-hankkeessa aidoista tarinoista tehdyt videot.

Avoin Tarina -menetelmästä Tarinakoneen blogissa.

Iloa ja toivoa, lisätietoa Karoliina Maanmielen (ent. Kähmi) tapahtumista, sivustolla tietoa myös kirjasta Inhimillisyyden vallankumous – iloa ja toivoa terveydenhoitoon.

Karoliinan väitös kirjoittamisterapiasta.

Kolme harjoitusta kirjallisuusterapiasta Helmet-sivustolla.

Niittyvilla – miten tarinallistat verkkokoulutuksen? Niittyvillani Tarinakoneen blogissa.

Helsingin kaupungin museon matkalaukussa vanhoja esineitä:

Tässä vielä hyvä YLE:n artikkeli kirjallisuusterapiasta, myös terapia -sanan käytöstä tässä yhteydessä.

 

”Olimme tilanneet Tarinakoneen Annelta kirjallisuus ja tarinallisuus -menetelmien valmennusta sote-alan ammattilaisille jo alkuvuonna 2020. Korona sotki suunnitelmamme lähitoteutuksesta, mutta palvelumuotoilun ja tarinallistamisen kokeneena kouluttajana Anne ”muotoili” valmennuksen kiinnostavaksi ja vuorovaikutteiseksi etätoteutukseksi vain vajaan kahden viikon varoitusajalla.

Annen valmennus avasi tarinallisuuden maailman ja mahdollisuudet. Syyskuussa 2020 järjestämme yhteiskehittämisen jamit Annen valmennuksen rohkaisemina tarinallisuuden teemalla – Tarinallisuus sotessa Design Jam Pieksämäki.

Suosittelen lämpimästi myös muille sote-alan ammattilaisille Tarinakoneen  Annen valmennuksia.”

Tuula Pehkonen-Elmi, Diak

 

Olemme tehneet myös yksittäisille hyvinvointi, sosiaali- ja terveysalaan linkittyville yrityksille tarinastartteja.

“Suurkiitos Annelle intensiivisestä, luovasta, mukaansa tempaavasta ja antoisasta tarinallistaminen työpajasta GeroArtistin pienryhmälle. Annen kehittämä tarinalähtöinen palvelumuotoilu on mahtava väline yrityksen palvelukokemuksen tutkimiseen, etsimiseen ja kiteytymiseen. Me tultiin yllätetyiksi.”

Taina Semi, GeroArtist

 

Haluaisitko sinäkin omalle ryhmällesi tai yrityksellesi sote-alan tarinallistaminen valmennuksen?

Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.

Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 

Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä