Julkaistu 09.05.2019

 
On vierasvillan aika! Aika on nopeasti loikkiva vasikka ja nyt toukokuussa tuleekin kuluneeksi jo viisi vuotta Tarinallistaminen kirjan julkaisusta. Kirja on kestänyt aikaa, se on kirjastoissa kovasti lainattu, oppilaitoksissa käytössä ja myynnissä edelleen. Usein kantautuu hörökorviimme kiitosta kirjasta, ja siitä miten sen avulla on lähdetty tarinallistamaan oman yrityksen tai organisaation asiakaskokemusta.
Ajankohtaista asiaa, mitä suuremmissa määrin! Tarvitsemme punaisen langan selkeyttävää, elämyksellistävää ja yhteen kokoavaa voimaa tämän päivän bisneksen laitumilla enemmän kuin koskaan.
Kirjaan varten Anne haastatteli aikoinaan monia asiantuntijoita. Kokosin tähän toukokuun Vierasvillaan teille muutamia otteita kirjasta, muiden asiantuntijoiden ajatuksia tarinasta, ja erityisesti tarinallistamisesta.

 
Mika Aaltonen on kirjoittanut Titi Heikkilän kanssa vuonna 2003 ilmestyneen Tarinoiden voima – miten yritykset hyödyntävät tarinoita? Hyvä kirja myös tämä edelleen, saatavilla nykyään kirjastoista ja divareista.

 
Loikka sentään! Yhteissuunnittelun ilosta loikkivan Jarin kanssa olemme käyneet vuosien aikana monet innostavat keskustelut. Hän on muun muassa tämän kiinnostavan palvelumuotoilun julkaisun tekijöitä.
 

 
Fantasiarakenteen nykyisen Fantasia Worksin Jeren ja muiden fantastisten rakentajien kanssa olemme loikkineet yhdessä Hullu Poron, Joulupukin Kammarin ja Jättiläisenmaan laitumella.

 
Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen tekeminen innoitti aikoinaan Annea tarinallistajaksi. Sanna ja kumppanit tehneet upean villaista työtä elämysajattelun osalta Suomessa, erityisesti matkailussa.
 

 
Anne haastatteli myös professori Alf Rehniä tarinallistaminen kirjaan. Muutamia vuosia aikaisemmin Tarinakone toteutti Tiimiakatemian kanssa ”Vaaralliset ideat – Alf Rehn” Tulimyrsky-tapahtuman, jossa Alf oli kärpässienen herrana!
Aurinkoista toukokuuta, kesän aloitusta! Loikin luoksesi Tarinavillan merkeissä jälleen kesäkuussa.


Tätä blogia ylläpitää Tarinakoneen hyvin pehmeä ja erittäin fiktiivinen firman pomo Tarinalammas. Voit seurata Tarinalammasta twitterissä ja facebookissa. Miten Anne kohtasi firman pomon Tarinalampaan? Ja mikä on Tarinalampaan viesti yrityksille? Lue siitä lisää täältä.
Tarinakoneen laatimasta oppaasta löydät hyödyllisiä vinkkejä yrityksen toiminnan tarinallistamiseen. Lataa ilmainen opas täältä. Lataamalla oppaan liityt Tarinakoneen uutiskirjelistalle. Uutiskirje ilmestyy 4 kertaa vuodessa.

Tarinakoneen Anne Kalliomäki on tarinallistamisen eli tarinalähtöisen strategisen muotoilun asiantuntija, kouluttaja ja tarinallistaja. Tarinallistamisen avulla yritykset voivat tuottaa asiakaskohtaamisia, jotka ovat vaikuttavia ja erottuvia. Anne on kirjoittanut kehittämästään tarinallistamisen menetelmästä kirjan ”Tarinallistaminen – palvelukokemuksen punainen lanka” (Talentum 2014).  Kirja palkittiiin Hopeasulka-palkinnolla 2015. Saisiko olla Olipa kerran? 
Kiinnostaako tarinallistaminen? Ota yhteyttä

Takaisin
© 2024 Tarinakone
webDesign: Mekanismi »